Sain siis etupään purettua, ja sieltähän löytyi kaikkea kivaa. Mm. kardaanin ristikosta oli yksi kuppi halki ja hakkautunut melkoisen nätin näköiseksi ilman neuloja. Uusi, lähes samoilla mitoilla oleva ristikko löytyi onneksi Työkalupiste Roppolasta, samalla kertaa kun löytyi koneen kyljessä olevan akselin tukilaakeri sekä sen stefatkin. Uusi kardaani ristikoineen olisi maksanut 270 euroa plus postit, siihen vielä suojakumit ja tukilaakerit päälle niin helposti viisi hunttia selällään... Onneksi löytyi tarvikkeina, tuli maksamaan yhteensä 67 euroa kaikki. Hieman joutui soveltamaan ristikon kanssa, että sai paikoilleen, kun uusi oli 2mm pidempi, mutta menipäs kuitenkin. Kardaanin ja ristikon käsittelin teräsharjalla ja annitrolilla, etteivät ruostu ihan niin herkästi enää, ja tietysti laitoin runsaan rasvan kanssa kasaan.
Etuperästä rupesin tyhjäämään öljyjä, kun arvelin että emulsiothan siellä on sisällä. Täyttöpropun irroitettuani sisältä alkoi valua harmaata litkua, ja pohjapropusta tulikin ihan kirkasta vettä. Katselin letkukameralla rataston sisälle, ja onneksi kaikki näytti ehjältä eikä välyksiäkään tuntunut. Oljy+polttoöljyseosta sisään, reilua pyörittelyä, tyhjennys ja sama uusiksi... Ja viimeiseksi tietysti oikeanlaiset öljyt sisään. Ihan kuin se kuulostaisi hiljaisemmaltakin nyt.
Mutta sitten se etuhaarukka. Tämä näky ei ylentänyt mieltä...

Irrallaan ollut haarukka oli kuitenkin helppo puhdistaa ja työpaikalla hitsata takaisin kasaan. Ajattelin varmistaa kestävyyden lisäämällä revenneen kohdan ylä- ja alapuolelle 8mm lattaraudasta tehdyt kolmiot, jotka tulevat noin puoleen väliin asti haarukkaa. Lisää vääntöjäykkyyttä huomattavasti. Ja sitten kun etupään kiinnitykseen laitoin vielä kaikki pultit uusia, edellisistä kun yksi puuttui ja kaksi oli löysällä... Aiheuttaa sekin osaltaan turhaa vääntöä haarukalle.
Seuraavan kerran kun haarukka repeää, laitan niin paljon lisää rautaa ettei se väänny prässilläkään. Silloin vaan tulee niin paljon painoa että yritän välttää moista operaatiota

Kasausvaiheessa shimmasin myös haarukan laakeroinnin kuntoon, tallista löytyi sopivan paksuisia holkkeja. Enää ei etupää kolise eikä narise vaikka toinen etupyörä on täysin ilmassa. Eikä mystisesti enää jousta ristiinkään, kuten aikaisemmin
