Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Keskustelua Comanche mönkijöistä.
Avatar
fourzerotwo
2WD
Viestit: 27
Liittynyt: 06 Marras 2011 15:38
Mönkijä:: Comanche Cross / modif. 600cc
Viesti:

Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja fourzerotwo »

Noniin, koitin hakua mutta ei antanut tulosta.
Eli seuraavanlaista kyseessä, olin hiekkamontulla ajelemassa about 2-3tuntia ja lähdin kotio päin ajeleen (n.10km) yhtäkkiä ilman minkäänlaista varoitusta tai poikkeavaa käytöstä tönkijä sammui. No siinä sitten starttailin ja pääsin jatkamaan matkaa kunnes taas hetken päästä tapahtui aivan samanlailla, tulipa sitten ihmeteltyä tovi ja huomasin että koneessa ei ollut tippaakaan öljyä (edellinen omistaja ei muistanut mainita) eli kone siis kuumaleikkasi.

No tästäpä ei mönkijä herännyt vaan jouduin pummaamaan kyydin keskeltä korpea asuvalta mökkihöperöltä.
Mönkijä kärryyn ja kotipihaan, sahata saa vaikka kuinka paljon mutta kone ei edes lupaa lähteä käyntiin.

Kipinän saa, tulppa vaihdettu, kone pyörii ja mäntä liikkuu tulpan reiästä katsottunu. Sellaisen kanssa huomasin että sahaamisen myötä koneesta alkoi kuulua myös kirskuvaa ääntä joka koveni vähitellen, ja myöskin pakoputkessa tupsautteli välillä.

Menikö Bashani bashkaksi? :(

Huolettomia ajotunteja jopa 4 takana :lol:
Siperia opettaa!

Comanche Cross 300cc 2010 / modified 600cc
Kawasaki KX 250cc


Random Sh*t!
Avatar
ViiMax
Tracks
Viestit: 4448
Liittynyt: 13 Helmi 2011 13:10
Mönkijä:: Sp 500
Paikkakunta: Nurmijärvi & P-Karjala

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja ViiMax »

Muuhun en kommentoi, mutta siis ei tippaakaan öljyä koko vempaimessa ? Vai eikö vaan öljytikku kastunut ?

Jos 3 tuntia oot totaalisesti ilman öljyjä ajanut niin aika morjes kyllä kampe alkaa olla (siis moottori vähintäänkin) :doubt:
Avatar
fourzerotwo
2WD
Viestit: 27
Liittynyt: 06 Marras 2011 15:38
Mönkijä:: Comanche Cross / modif. 600cc
Viesti:

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja fourzerotwo »

Sitä en osaa sanoa kuinka kauan tuli ilman öljyä ajettua mutta entinen omistaja sanoi että juuri vaihdettu öljyt. Aika oudolta vaikuttaa että 4h jälkeen menny litra öljyä :lol: tosiaan öljyropun otin irti eikä sekään ollut edes kostea.
Siperia opettaa!

Comanche Cross 300cc 2010 / modified 600cc
Kawasaki KX 250cc


Random Sh*t!
Avatar
ViiMax
Tracks
Viestit: 4448
Liittynyt: 13 Helmi 2011 13:10
Mönkijä:: Sp 500
Paikkakunta: Nurmijärvi & P-Karjala

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja ViiMax »

Nyt varmaan ensteks kannattaa selvittää että mihkä se öljy on kadonnut vai onko sitä ees laitettu sinne sen jälkeen kun viimeks valutettu pois ?
hemuli81
6WD
Viestit: 419
Liittynyt: 06 Marras 2009 13:24
Mönkijä:: Ei ole
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja hemuli81 »

Kyllä sitä öljyä ei varmaan ole täytetty ollenkaan, toisaalta ihmetyttää jos noinkin kauan kulkisi ilman :shock: . Anyway, jos koneen koko öljymäärä palais 4 tunnin aikana pitäis olla miehekäs sininen savu perässä. Jos taas vuotais noin paljon niin kyllä sokeakin huomais. Ikävä homma joka tapauksessa, positiivista tietenkin on että nyt on hyvä peruste ostaa tehokkaampi kone :mrgreen: .
Uudenmaan Mönkijät Ry

Ex: Comanche 200
Avatar
fourzerotwo
2WD
Viestit: 27
Liittynyt: 06 Marras 2011 15:38
Mönkijä:: Comanche Cross / modif. 600cc
Viesti:

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja fourzerotwo »

Kyllähän tuossa 300cc ihan mukavasti on potkua pikku vireillä, harmittaa kyllä kun vasta saanu tuon ja nyt jo levis :D
Siperia opettaa!

Comanche Cross 300cc 2010 / modified 600cc
Kawasaki KX 250cc


Random Sh*t!
Avatar
ViiMax
Tracks
Viestit: 4448
Liittynyt: 13 Helmi 2011 13:10
Mönkijä:: Sp 500
Paikkakunta: Nurmijärvi & P-Karjala

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja ViiMax »

Millos sää hommasit ton vekottimen, ostikko liikkeestä vai yksityiseltä ?
Avatar
fourzerotwo
2WD
Viestit: 27
Liittynyt: 06 Marras 2011 15:38
Mönkijä:: Comanche Cross / modif. 600cc
Viesti:

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja fourzerotwo »

Yksityiseltä hommasin tuossa viimeviikolla ja mitään papereita kaupoista ei ole tehty kun kyseessä on "ei tieliikenne" malli
Siperia opettaa!

Comanche Cross 300cc 2010 / modified 600cc
Kawasaki KX 250cc


Random Sh*t!
hemuli81
6WD
Viestit: 419
Liittynyt: 06 Marras 2009 13:24
Mönkijä:: Ei ole
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja hemuli81 »

Kantapään kautta on itsekin tullu opittua että käytettyä ostettaessa 2 ensimmäistä tarkastuskohdetta on paisuntasäiliön/syylärin korkki ja öljytikku. Eipä yksityiseltä ostettaessa ole oikein millään papereillakaan kuin perävalotakuu.
Uudenmaan Mönkijät Ry

Ex: Comanche 200
Avatar
fourzerotwo
2WD
Viestit: 27
Liittynyt: 06 Marras 2011 15:38
Mönkijä:: Comanche Cross / modif. 600cc
Viesti:

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja fourzerotwo »

Näinhän se on! Ei kai auta kun lyödä pressu päälle ja katella uudemman kerran kun lumet rupee sulamaan, ei meinaan ihan hirveästi motivoi ruveta konetta purkaan ulkona pakkasessa :D
Siperia opettaa!

Comanche Cross 300cc 2010 / modified 600cc
Kawasaki KX 250cc


Random Sh*t!
Avatar
pete-801
Tracks
Viestit: 1212
Liittynyt: 17 Marras 2009 18:35
Mönkijä:: ei oo enään.
Paikkakunta: Heinola

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja pete-801 »

Onhan kuluttajansuoja voimassa myös yksityiseltä ostettaessa, muta jos ei ole millä todistaa kaupan tekemistä niin aika heikoilla olet. Oletko kysynyt edelliseltä omistajalta/myyjältä kaupan purkamista. Jos sulla on vaikka sähköposti viestejä joissa kaupasta on sovittu niin ne riittänee mikäli riitelyksi menee. Itse olen kerran auton ostanut yksityiseltä ja kone levisi reilun viikon kuluttua, mutta tuosta paljastui purkaessa myyjän "purkka viritys" ja kauppa purettiin ilman riitoja. Toki hinausauto ym. kulut jäi itselle maksettavaksi.Jos et saa kauppaa purettua niin tosiaan uusi moottori taitaa olla paras ja nopein tapa korjata tilanne.
goes 520 ltd ex/pöllitty.
dinli 300cc ex
rally 110cc ex
Avatar
ViiMax
Tracks
Viestit: 4448
Liittynyt: 13 Helmi 2011 13:10
Mönkijä:: Sp 500
Paikkakunta: Nurmijärvi & P-Karjala

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja ViiMax »

Juu myös peten kanssa samaa mieltä, jos tosiaankin tuore tapaus niin ehdottomasti yhteydenotto ed. omistajaan ja selvitystä onko esim öljyt unohdettu laittaa sisään tai muuta sähellystä siihen tehty. Itse en kyllä antaisi asian vaan olla kunm kyse on tod.näk. rikkoutuneesta moottorista eli ei mikään muutaman kympin juttu :!:
Avatar
fourzerotwo
2WD
Viestit: 27
Liittynyt: 06 Marras 2011 15:38
Mönkijä:: Comanche Cross / modif. 600cc
Viesti:

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja fourzerotwo »

Tosiaan nettimoton kautta tuon vaihdokkina otin vanhan monttupyörän tilalle, kun itsellä loppui mielenkiinto kun pyörällä enemmän varikko kuin ajotunteja takana. Päikseen vielä kaikenlisäks meni joten enpä tuossa takkiin ottanut. Mönkijän ilmoituksessa oli kyllä ilmoitettu että öljyt ja suodatin vaihettu MUTTA öljyt kuulemma vääränlaatuiset, ja mikä parasta niin mönkijässä piti olla mikunin täälläkin mainostettu kaasari, kisakytkinlevyt ja jäykät jouset, ennen kaupantekoa vielä kysyin noista osista ja kaasari kuulemma myyty ja kytkin levyt ajettu pakilla loppuun, eikä jäykkiä jousiakaan ollut. :lol: Tallella on kyllä jokaikinen viesti myyjältä (15v kloppi), mutta pitkään ollut haaveena mönkijä, niin miksei tuohon sitten uutta mottia laittaisi, ainut vaan ettei nettimotosta/varaosasta löytynyt oikein passeleita :D
Siperia opettaa!

Comanche Cross 300cc 2010 / modified 600cc
Kawasaki KX 250cc


Random Sh*t!
hemuli81
6WD
Viestit: 419
Liittynyt: 06 Marras 2009 13:24
Mönkijä:: Ei ole
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja hemuli81 »

Uudenmaan Mönkijät Ry

Ex: Comanche 200
Avatar
ViiMax
Tracks
Viestit: 4448
Liittynyt: 13 Helmi 2011 13:10
Mönkijä:: Sp 500
Paikkakunta: Nurmijärvi & P-Karjala

Re: Comanche ei lähde käyntiin, apua kaivataan!!

Viesti Kirjoittaja ViiMax »

fourzerotwo kirjoitti:Tosiaan nettimoton kautta tuon vaihdokkina otin vanhan monttupyörän tilalle, kun itsellä loppui mielenkiinto kun pyörällä enemmän varikko kuin ajotunteja takana. Päikseen vielä kaikenlisäks meni joten enpä tuossa takkiin ottanut. Mönkijän ilmoituksessa oli kyllä ilmoitettu että öljyt ja suodatin vaihettu MUTTA öljyt kuulemma vääränlaatuiset, ja mikä parasta niin mönkijässä piti olla mikunin täälläkin mainostettu kaasari, kisakytkinlevyt ja jäykät jouset, ennen kaupantekoa vielä kysyin noista osista ja kaasari kuulemma myyty ja kytkin levyt ajettu pakilla loppuun, eikä jäykkiä jousiakaan ollut. :lol: Tallella on kyllä jokaikinen viesti myyjältä (15v kloppi), mutta pitkään ollut haaveena mönkijä, niin miksei tuohon sitten uutta mottia laittaisi, ainut vaan ettei nettimotosta/varaosasta löytynyt oikein passeleita :D
Jos asia kerta noin on että kauppaan kuuluviakaan osia et ole saanut niin kyllä lähtisin perinpohjaisesti selvittelemään asiaa, kannattaa ottaa yhteyttä vaikka kuluttajansuojaan, heiltä saisit neuvoja kyllä tapaukseesi. Jotain saumaa sulla kummiskin on tän keissin suhteen jos kerta viestitkin tallella yms, mitä nopeammin alat selvittää asiaa - sen parempi ! Zemppiä !!

Ja muutenkin kannattaa aina tehä kauppakirja, ostitpa / myitpä sitten mitä tahansa, ja runkonumerot yms kauppakirjan tietoihin, helpottaa todella paljon ongelmatapauksissa vaikka olisikin yksityiseltä ostettu ja sillä kuuluisalla "perävalotakuulla! :!:
Vastaa Viestiin