Pedari kirjoitti: sori vielä kerran jos pahoitin mielesi.
No etpä pahoittanut ja tuskin se 'netitse' olisikaan mahdollista, vaan pointtini on lähinnä siinä kun aikuiseksi mieltämäni henkilö alkaa vääntämään ihan pehmeetä legendaa jostakin kilvettömän ajoneuvon tankkaamisluvasta, mikä olisi mahdollista saada joltakin kyläpoliisilta kun istutaan yhdessä pilkillä tai rantasaunassa.
Kannattas pitää mielessä, että näitä sivuja tavailee myös nuori amisviiksinen lukijakunta, jolle nettiin kirjoitettu sana edustaa lähinnä lupaa tehdä ja toimia samalla tavalla.
pusikkoon kirjoitti:Mitä tekemistä asialla on lain rikkomisen kanssa? Poikkeuslupamenettely on olemassa juuri sen vuoksi, että jäykästä lainsäädännöllisestä ohjauksesta voidaan tapauskohtaista harkintaa käyttäen joustaa. Paikallisen poliisiviranomaisen omien valtuuksien puitteissa antama poikkeuslupa on aivan pätevä jokaiselle viranomaiselle näytettäväksi. Liikkuville poliiseillekin se kelpaa ihan siinä missä ajokorttikin.
No hei, lues ny vähä mitä olet kirjoittanut.
Kyse on kilvettömällä ajamisesta polttoaineasemalle, siellä tankkaamisesta ja sitte takas himaan köröttelystä.
Sä alat nyt selostaa jostain paikallispoliisin 'poikkeuslupamenettelystä', jonka tarkoitus on mielestäsi olla tapauskohtaista harkintaa jäykän lainsäädännön sisällä ja siitä kelpaako sellainen 'propuska' LP:n partiolle, hä?
Nyt teen ehdotuksen; köpöttelepä omalle paikallispoliisiasemallesi ja ano kilvettömälle maastomönkijälle kirjallinen lupa saada käydä tankkaamassa se lähimmällä huoltoasemalla, skannaa se lupa tähän ketjuun, laita mulle yv:nä tilinumerosi ja minä siirrän sinne €100,oo saman tien.
Tai lopeta höpötys poliisiviranomaisten mahdollisuuksista myönnellä poikkeuslupia 'omien valtuuksiensa' puitteissa ja/tai niiden kelpaamisesta muille viranomaisyksiköille tässä nimenomaisessa tankkausreissuasiassa.
Kaikki tiedämme poikkeuslupamenettelyn olevan mahdollista vaikkapa 'toisen tontille rakentamisessa', mutta ei tässä, tai sitten perun puheeni ja sinä tienaat satasen helposti, pallo on nyt sulla.