kankaanlaita kirjoitti:Oma juontokärryprojekti on jo siinä vaiheessa, että ensimmäiset testit on tehty.
Tuolta linkistä http://picasaweb.google.fi/kankaanlaita ... ryprojekti# voi käydä kurkkaamassa minkä näköistä härveliä on tulossa.
Tuolta taas voi kurkata esikuvaa http://translate.google.com/translate?h ... .google.fi , eli kopiota pukkaa, mutta omaan käyttöönhän saa tehdä. Mitat otin suoraan videolta arvioperusteella. Pyörän navat otin vanhasta Toyota Carinasta, joten ei olleet kalliit.
Kalleimmat yksittäiset tarvikkeet ovat liukukisko ja siihen pyörästö, sekä juontoketju. Eihän se rautatavarakaan ilmaista ole mutta mikä se nykyään olisikaan ?
Lisätty n.s. ohiheittäjät ja taakse nostokahvat jotka putoavat takaisin alas ettei niihin töki itseänsä.
Päivitänpä välillä tilannetta.
Eli saan aloittaa uuden juontokärryn tekemisen, aloitus tosin jää syksyyn. Syy on niinkin yksinkertainen kuin että, mulla ei enää ole tuota tekemääni kärryä enään.
Kerkisin ajella sillä puita vain noin viikon ajan, silloinkin se oli tavallaan (ostaja malttoi odottaa) "lainassa" mulla. Tuon viikon aikana en löytänyt kärrystä suurempia puutteita tai muutosta vaativia kohtia, joten ensimmäiseksi tekeleeksi varsin onnistunut versio .
Joten alanpa tässä rustaamaan ostoslistaa tarveaineista, ja odottelen syksyä jolloin pääsen aloittamaan uuden kärryn rakentamisen.
Onpa joku http://www.mil-pilke.fi näköjään alkanut armaassa kotomaassammekin valmistamaan ja myymään vastaavaa kärryä, ja tehnyt siihen parannuksia joita itsekin mietin.
Tekemäni kärry on ollut kovassa käytössä pitkin kesää, eikä siinä ole ollut moitteelle sijaa.
Äkkiä katsottuna ainakin näyttäisi siltä että kovin jyrkkiä mutkia ei pääse tekemään ettei tukki ottaisi kiinni renkaaseen. Itse laittaisin putkenpätkät estämään osuman renkaaseen, näin kääntäessä rengas ei ala jarruttamaan.
Muutoin kiinnostaa kuinka tuollaisella tukki kulkee, jos pitäisi jotain 6metristä kuusi tukkia tuoda oikeasti jyrkästä rinteestä. Runko on halkaisijaltaan vähintään puolta metriä ja jonkun verran päällekkin, isoimmat lienee lähempänä 70 senttiä...
Eipä tuo helpolla ota renkaisiin kiinni.
Kevyesti kulkee tuontapaisilla laitteilla isotkin puut.
Rajansa tietenkin kaikella.
Itselläni ei ole aivan samanlainen proto. Sähkövinssi
on kuitenkin juontamassa jos käsivoimat loppuvat
kuskilta.
Videossa nytkä näyttää kyllä toimivan lähtiessä, mutta lukittuuko se yläasentoon vai miksi ei esim maastokohdassa näy toisen suuntaista liikettä alas?
Miksi muuten merkistä riippumatta noilla mönkijävideoilla ajellaan melkein risuja ja muita makkaratikkuja ? Tuollainen juontokärry on itsellä hankinnassa isojen sylentäyteisten tuulenkaatamien siemenpuiden siirtoon metsätien varteen, josta traktorikuljetus. Kestääkö siis kuljettaa esim. 10 metrisenä sellaista ?
Onko noissa renkaissa miten monet kankaat ? Jotenkin tuntuu, että renkaissa on yleensä säästetty, mieluummin saisi kankaita olla enemmän.
Minä kanssa rakentelin keväällä juontokärryn kun piti saada Tapani-myrskyn kaatamia puita metsästä ulos. Pienemmät toin Källfri:llä ja sitten ne isot juontamalla, suurin tukki oli tyvestä noin 45-50 cm ja 6,5jm pitkä mutta keskikoko oli noin 35cm ja 4,5jm. Juontomatka metsästä kasalla oli 50-300m eli ei kovin paljon. Hyvin kesti kärry ja renkaat ainakin nämä puut, etukärryssä on jotkut vanhat autonrenkaat ja peräkärryssä sellaset "pallorenkaat" mitä myydään esim. Motonet:ssa.
tuo Logosolin Clivus on varmaan se mistä Mil-kärrykin on mallia ottanut, ja miksei olisi,toimii muuten hienosti. Samanlaisen liukukelkan tein myös omaan kärryyni, jotain piirustuksen pohjaakin kärrystä voisi löytyä jos joku kaipaa suunnitteluavuksi omaan luomukseensa. Yksi valokuvakin löytyy tuolta http://www.flickr.com/photos/47510122@N07/
Juontokärryn osto mielessä ja mitä oon lueskellu nettiä niin taitaa ostopäätös kallistua mil-pilke kärryyn. On toki hintava, mutta uskoisin olevan sen väärti. Eniten ko kärryssä miellyttää tuo sen patenttiratkaisu minkä ansiosta varsinkin lumessa saa otettua vauhtia ennen ku tukki lähtee liikkeelle. Vähän samanlainen on toki atv-expertin kärryssä ja hintaa olis puolet vähemmän.. Kokemuksia saa laittaa ko kärryistä!
Mil-pilkehän varmaan ok, mutta hintava. Niinpä odottelen noita tarkempia kuvia, pitää teettää tutulla pajalla, tulee varmasti halvemmaksi. Atv-expert näyttää rimpulalta, mitenhän monta kunnon täysikokoista tuulenkaatamaa siemenpuuta sillä kestää vetää ?
Viimeksi muokannut vaughan, 21 Maalis 2013 20:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy:Turha lainata edeltävää viestiä, lainaus poistettu.
Tommonen tuli askarreltua, ja vähän koekäytettyäkin, ja vielä pitäisi vähän kehittää.. Tohon mistä toi vaijeri menee tukille pitäisi vaan keksiä joku rissa, en oo vielä kaupasta löytänyt sopivaa.. Ehdotuksia otetaan vastaaan vai pistääkö vaan jonkun lenkin jonka läpi vaijeri menee läpi?
Itse tein tällaisen.
Vaakarullat otin vinssin mukana tulleesta "ohjainkidasta". Pystyrullat on vanhaa vesijohtoputkea, joihin sorvasin paikat kuulalaakereille.
Toistaiseksi on toiminut ihan hyvin.