Lauantai aamulla aikainen herätys (ei malttanut nukkua
) ja karvanopat keikkuen kohti Oulua. Oulun seudulle ehdin ajoissa ja ajattelin tempaista lounaan parempiin suihin ennen kuin lähdetään kömpimään posukan kanssa. Kesken alkusalaattien puhelin pärähti ja ATC ilmoitti että yksi on joukosta poissa kun vatsatauti iski päälle, erittäin harmittava takaisku mutta minkäs sille mahtoi. Suolaisen piipuripihvin jälkeen suunnistin ATC:lle ja siellä TAJ olikin jo odottelemassa. Hetken aikaa heitettiin hetulaa niin johan se Pokekin ilmaantui paikalle ja kuinka ollakkaan CanAm Clubin ensimmäinen kokoontumisajo olikin täysi jäseninen, tai oikeastaan lähes täysi koska ATC jäi kotiin huilaamaan ja keräämään voimia.Pakolliset pienet irvailut puolin sun toisin ja kömpijät käyntiin ja nokka kohti tuntematonta. Ajoreitit oli todella mahtavat. Reittiin sisältyi enemmän ja vähemmän nopeita/hitaita kelkkareittejä sekä suolla ajamista. Ajaminen oli heti alkuun tökkivää omalta osalta eikä minkäänlaista tuntumaa saanut CanAmiin, tosin ensimmäistä kertaa oltiin maastossa sen kanssa joten ehkä siksi homma oli hiukan hakusessa. Suo osuudelle kun mentiin niin Koheltajalta otettiin heti luulot pois ja kasisatku jäi nöyrästi kuljettajan ystävällisellä avustuksella suo ojaan kiinni. Oikeastaan tästä kiinnijäämisestä tulikin päivän mittaan tapa joten muutamien ojan ylityksien jälkeen arvoisat ajokumppanit, Poke sekä TAJ osasi jo suhtautua loistavalla huumorilla etelänmiehen avustamiseen
Oltiinko suurinpiirtein noin puolessa välissä niin kanto tai kivi pääsi yllättämään ja vanha "sotavamma" kyljessä alkoi oireilemaan, hetken kuluttua tule samalainen isku ohjaustankoon ja siinä vaiheessa kiroilu kypärän sisällä alkoi. Ajattelin että tämä oli tässä mutta Buranaa turpaan ja matka jatkui, ehkä hiukan rauhallisemmin. Samalla tulin kysyneeksi TAJ:lta jousien säädöistä ja niinhän siinäkin kävi että etelänharakalla oli jouset liian koviksi säädetty. Jouset säädettiin löysimpään asentoon ja yllättäen meno olikin paljon miellyttävämpää eikä käynyt käsille läheskään yhtä paljoa kuin aiemmin, olisi pitänyt heti alkumatkasta kysäistä jousien setuppeja niin ehkä kylki olisi kestänyt paremmin. Jos ja jos...
Matkaan sattui kaikenlaisia kommelluksia ja nauru oli aina herkässä, paitsi mulla loppumatkasta kun kylki alkoi ärsyttämään mielialaa tosissaan. Ei tainnut tykätä jatkuvasta mönkijöiden nostelusta ja ojien yli hyppäämisistä, tai sanoisinko yrityksistä hypätä niiden yli
Eihän sitä kaikkea voi osata vaikka etelästä ollaankin ja jutut on kovia Mieltä piristi kummasti Poken loistava asenne loppumatkan kiinnijäämisiin, itsellä kun oli naama mutrussa kun koneet oli taas kiinni niin Pokella oli aina veitikkamainen pilke silmäkulmassa ja kannustusta tuli jatkuvasti niin TAJ:lta kuin Pokelta. On se hienoa että on moisia kömpijäkavereita joiden kanssa on mukava ajella, vaikka hiukan välillä tuntui siltä että etelänharakka on jatkuvasti tien tukkona niin suolla kuin patikossakin.Kyllä se on pakko myöntää että vaikka tuttuja polkuja uskalta omasta mielestä ajella kohtuullisella vauhdilla niin oudoilla reiteillä ei meinaa luottamusta saada omaan ajoon ollenkaan ja ajaminen menee köröttelyksi. Tämä tuli muutamaan otteeseen huomattua kun TAJ nokkamiehenä näytti miten CanAmia kuljetetaan kangasmaastoisessa kelkkareitillä ja voi mahoton sitä vauhtia mihin TAJ kulkineensa kiritti. Hetken meinasin että roikutaan perässä mutta, ei helevetti, ei sellaista vauhtia uskalla ajaa erkkikään...
Päästiin ajamaan ukkoskuuron keskellä ja oli sangen hienoa ajella pienessä sateessa kun "taivas lyö tulta, yläpuolellamme..." ja ukkonen jyrisi lähes taukoamatta. Ukkoskuuron jälkeen laitettiin pelit parkkiin nortin ajaksi ja päätettiin ajaa loppumatka siirtymänä teitä pitkin, alkoi takki olla aika tyhjä ja kylkeä aristi kohtalaisesti. Aikamme ajeltua vastaan tuli ATC autonsa kanssa ja suunnistettiin joen rannalla olevaan mökkiin. Pikaiset kuulumien vaihdot, pikapesu, kuivaa vaatetta päälle ja saunaa lämmittämään. Pieni ruokailu ja suuri nestetankkaus joka ei koostunut pelkästä väkijuomasta vaan pakko oli juoda että sai kropan palautumaan kuuman päivän aiheuttamasta nestehukasta.
Ilta kului saunomisen ja turinoiden merkeissä sangen rauhallisesti, mitä nyt yöllä pientä naurunremakkaa saatiin aikaiseksi kun erään CanAmin keulassa oleva maskotti alkoi imitoimaan kuljettajan ääntelyä ajon aikana
Sunnuntaina oli alunperin tarkoitus ajaa leppoisaa maastolenkkiä takaisin mutta mä jätin keskeytyskortin kilpailutoimistoon heti aamulla, tosiasia oli se että paikat oli niin kipeät edellisestä päivästä että ei uskaltanut lähteä enään reuhaamaan ja paluumatka huristeltiin pikitietä pitkin.
Tuli oivallettua se asia miksi tätä kolmikkoa sanotaan Oulun Nopeiksi ja mikä on Oulun Nopeiden nopeuden salaisuus. Kaverit osaa kuljettaa mönkijöitään suurella taidolla ja tarvittaessa kiitettävällä nopeudella ja tällainen keltanokka ei voi muuta kuin ihailla sitä taitoa mikä näillä ajokumppaneilla on. Lopulta suuri nopeuden salaisuus selvisi Sunnuntai aamuna. Olen ollut kaikenlaisilla leireillä mukan ja kuten arvata saattaa niin aamupalaksi on hyvin useassa paikassa sämpylöiden ja kahvin lisäksi aamupuuro mutta nyt ei oltukkaan millään tavallisella leirillä sillä ATC toimi puuron keittäjänä ja siinä kattikassa ei ollutkaan mitä tahansa puuroa vaan ihan oikeata hernekeittoa!!!
Nyt on Oulun Nopeiden suuri nopeuden salaisuus paljastettu ja hernekeittokuuri alkaa joten kyllä täältä vielä perässä tullaan nopeuden osalta
Tarinaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, kerrottavaa riittäisi mutta näppäimistöstä alkaa muste loppumaan. Tässä vaiheessa esitän erittäin suuret kiitokset Oulun nopeille mukavasta ja ajamisen osalta opettavasta viikonlopusta. Hienoa tässä reissussa oli vielä se että Poken nimimerkillekkin saatiin kasvot ja pakko myöntää että mies on mukava kuin mikä, aivan kuten kirjoituksista voi päätellä.
Ei muuta kuin hernekeiton tekoon että löydetään se puuttuva nopeus. Tosin ei taida maha kestää sellaista keittomäärää millä pysyttäisiin nuiden ukkojen vauhdissa
Terveisin: Tällä kertaa lähes koheltamaton Koheltaja
Tämä päivä onkin sitten mennyt puolikuntoiselta toipumiseen.