Pohdintaa mönkkäreiden renkaista
Pohdintaa mönkkäreiden renkaista
Nyt kun on hiukan ehditty ajamaan sekalaista ajoa niin maastossa kuin kadulla niin olen alkanut yhä enemmän pohtimaan renkaiden osuutta ajo ominaisuuksiin.
Nykyiset renkaat, niin maasto kuin katurenkaat ovat kuin -60 luvun autojen "rättirenkaat" eikä kehitystä ole hirveästi tapahtunut mönkijöiden renkaiden rungoissa. Ne jotka ovat aikoinaan ajanut autolla missä on rättirenkaat alla niin tietää vallan mainiosti että ajo ominaisuudet paranee kertaluokalla kun laitetaan alle vyö (radial) renkaat. Vyörenkaiden rakenne poikkeaa merkittävästi renkaan rungon osalta ja vyörenkaiden silmiinpistävin asia on se että itse kuvio osuus on paljon kovempi ja tukevampi kuin risti(rätti)kudos renkaissa. Vyö renkaissa on renkaan kuvio osuus selkeästi jäykempi kuin ristikudos renkaissa mutta renkaan kyljet on jätetty elastiseksi. Tällä on saatu aikaiseksi se että renkaan kuvio osuus pysyy mahdollisimman tukevana ja renkaan kuvio osuus ei ala kaarreajossa muuta muotoaan samalla tavalla kuin rättirengas. Kuitenkin vyörenkaan kylkiosa, joka on elastinen, antaa renkaalle elastisuutta esim kiven päältä ajettaessa joten maasto ominaisuudetkin säilyvät. Tällä renkaan rungon toimivuudella on merkitystä niin veto kuin sivuttaispitoon, ajoneuvon ajokäytökseen sekä ajotuntumaan.
Mönkijöihin löytyy muutamalla rengasvalmistajalla radial renkaita mutta valikoima on aika suppea ja renkaat ovat maastokumeja. Asfaltille ei ole kukaan vielä hoksannut tehdä rengasta jonka ominaisuudet olisi sillä tasolla että ajettavuus paranisi kertaheitolla. Toki nykyisillä renkaillakin pärjää mutta renkaiden löysät rungot tekee omat kuviot ajettavuuteen sekä renkaan tasapainoitukseen.
Monesti sanotaan ettei mönkijöitä ole tehty tieliikenne käyttöön ja ei niistä voi kaksisia ominaisuuksia toivoa. Tässä olen täysin eri mieltä. Esimerkiksi 800 Bomba on matalalla alustalla lähes erinomainen ajaa mutta heikoin lenkki on selvästi renkaat ja niiden ajo-ominaisuudet, tai pitäisikö sanoa ajo-omituisuudet. Ajofiilis on periaatteessa samanlainen kuin rättirenkailla varustetulla Wartburgilla ajelisi, kaarrekäyttäytyminen on sangen omalaatuista renkaiden elävien runkojen johdosta.
Koska katurenkaita ei saa radialina niin mieleen juolahti että mitenkäs jos laittaisi seuraaviksi maastorenkaiksi Kendan tai ITP:n radial renkaat. Can-Am:in 800 Reneessä on ITP Holeshot ATR http://www.itptires.com/holeshotatr.html renkaat jo valmiiksi alla joten ken pääsee ensimäisenä sellaista ajamaan niin olisi mielenkiintoista tietää mikä on ajotuntuma kyseisillä renkailla.
ITP:llä on myös toinen radial maastorengas: http://www.itptires.com/mudlitextr.html Tätä rengasta saa myös 14" ja kuviokaan ei ole yhtään huonon näköinen, tosin taitaa olla aika jyrät kadulla. Taas toisaalta vyörenkaiden runkojen elastisuus yhdistettynä jäykempään kuvio osuuteen saattaa tasoittaa jyrinöitä kun resonanssit ei välity niin paljoa renkaan kyjen kautta vanteeseen
Kendalta löytyy myös fiksun näköisellä kuviolla olevat vyörenkaat: http://www.atvpt.com/kendabountyhunter26x14.htm Veikkaan että pito kadulla on toista luokkaa kuin Bear Claveilla juuri sen radial rakenteen johdosta, nappulat pysyy paremmin ryhdissään ja renkaan kylki elastisena myötää ajopinnan epätasaisuuksia. Myös suuresta vannekoosta johtuva renkaan matalaprofiilisuus parantaa renkaan ajotuntumaa joten uskoisin että ero on selkeä verrattuna perinteiseen Bear Claviin. Kendan rekaassa näkee melko selkeästi että rengas ei ole pallomainen vaan kuvio on melko tasainen, enemmän pito pinta-alaa myös tasaisella ajettaessa.
Kendan maastorenkaat on E hyväksyttyjä joten niissä voisi olla potenttiaalia seuraaviksi renkaiksi. Sen verran vertailin jenkkilän hintoja että radial renkaat ovat kalliimpia kuin "perinteiset" maasturin kumit. Hintaero selittyy sillä että vyörengas on ehkä hiukan kalliimpi valmistaa ja jos/kun ajo-ominaisuudet paranevat rättirenkaisiin verrattuna niin silloin on hyvä pyytää extramoney hyvistä renkaista.
Tosiasia joka tapauksessa on se että millä me saadaan rengasvalmistajat heräämään 2000 luvulle? Mönkijöiden ajo-ominaisuudet on selvästi parantuneet viime vuosina ja nykyään kun EU:n alueella laitteet saadaan kilpiin niin pakkohan jostain on saada sellaisia renkaita jotka ovat samalla tasolla kuin alla oleva menopeli. Ei ne pikajuoksijatkaan kumisaappailla sprinttejä rykäise. Mitä nykyaikasemmaksi ja tehokkaammaksi mönkijät menee, sitä enemmän pitäisi vaatia renkaiden ominaisuuksilta. Renkaat ovat loppupeleissä ne jotka välittävät kuljettajan syvimmät ajatukset/olemukset maastoon tai tien pintaan.
Omasta mielestä mönkijän heikoin lenkki on tällä hetkellä renkaat joiden kehitys on pahasti jäänyt muiden ominaisuuksien varjoon.

Kylätason mönkijäkuski
-
- 4WD
- Viestit: 247
- Liittynyt: 12 Joulu 2005 14:00
- Paikkakunta: Helsinki
-
- 4WD
- Viestit: 132
- Liittynyt: 24 Helmi 2006 18:51
- Mönkijä:: polle traktori -11
- Paikkakunta: Kalajoki/Rautio
Mulla on ollu nyt reilu 500km alla nuo kendan 14" bounty hunterit. Ei todellakaan voi moittia millään lailla noita renkaita, maastossa menee tosi hyvin oli sitten hiekkaa tai muutaa, maantiellä ulvovat niinkuin epäilitkin aikaisemmin mutta mitään tärinöitä ei välity ite vehkeeseen ja mikä parasta niin kestävyys näyttäs olevan hyvä vaikka tulee ajettu pitempiäkin asfaltti siirtymiä, rengas ei lämpeä minkään vertaa vaikka 50km päästää putkeen asfaltilla.
Kerroppas mopo800 lisää niistä 14" Kendoista, ne on mulla ykkösvaihtoehtona muutenkin. Mistä hankit, mille vanteille ja mitä tuli kustannuksia?
Onko Blizzakit miten uraherkät ja onko ajokäytös miten johdonmukainen vai tuleeko ylläreitä ääritilanteissa?
Sääli että 800 Bombaan ei saa ihan helpolla autonvanteita sovitettua, saattaisi olla kaikista paras vaihtoehto matalan alustan kanssa.

Sattuuko siinäkin olemaan 4x110 pulttijako? Ite nyt päätynymässä melko varmasti ITP:n 14" C-series Type 7 vanteisiin (meniköhän oikein). Ainakin rengasliikkeen mukaan noita vanteita em. pulttijaolla saisi. Noille vanteille sitten BFGoodrichin 225/70 R14 renkulat.Sääli että 800 Bombaan ei saa ihan helpolla autonvanteita sovitettua, saattaisi olla kaikista paras vaihtoehto matalan alustan kanssa.
http://www.itptires.com/images/cseries7_lg.jpg
http://www.bfgoodrichtires.com/assets/pdf/radial_ta.pdf
Urasyvyyden riittävyydelle myöntävät jenkeissä 60000 mailin takuun, luulis riittävän hetkeksi.

Ei varmaan huono vaihtoehto, luulisi ajettavuuden olevan melkoisen hyvä tolla paketilla. Bomba 800 pulttijako on 137mm ja uskoisin että siihenkin 14" vanteita löytyy, aivan kuten laittamassani linkissä näkyy, tosin vanteen merkkiä en tunnistanut. Ei muuta kuin ässäarvan ostoon että saisi ostettua kehdeksan 14" aluvannetta, neljä kesärengasta ja neljä maastorengasta...
Kylätason mönkijäkuski
Noita mainitsemiani ITP:n vanteita löytyy 4x137 jaolla, ei muuta kuin tilailemaan. Tuosta taulukosta selviää ITP:n vanteiden mitat ja tiedot:
http://www.itptires.com/2006wheelchart.xls

XT:ssä on samat Carlislen ACT renkaat mitkä on isossa Pollessa ja ne on maastossa pirun hyvät renkaat, tiellä hiukan täristävät ja kuluvat nopeasti.
Kohta päästään ajamaan autonrenkailla. Sain juuri tekstiviestin että kohta löytyy adapterit Bombaan millä saadaan käymään auton vanteet alle. Voe mahoton sentään kohta ehkä saadaan Bomban hienoista ajo-ominaisuuksista kaikki irti
Laitetaan välittömästi juttua kunhan saan autonkumit alle. Loppuviikosta väännetään Kendan Speedracerit alle joten sen jälkeen tiedetään minkälaiset ne on verrattuna Maxxikseen. Viikon-parin sisällä kuuluu kummia kunhan saadaan eri renkaita testattua saman värkin alla