Uudenmaan Mönkijät Ry

Keskustelua yhdistystoiminnasta
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

Hyvää alkanutta vuotta 2011 !

Mukavia juttuja on tulossa tälle vuodelle koko porukalle.
Vuodesta tulee merkittävä tapahtumien osalta ja osa tapahtumista sekä ajoista on täysin uusia. Pyrkimyksenä on pitää osallistumiskynnys matalana ja perittävät kulut kohtuullisena, niin että ainakaan raha ei ole este lähteä mukaan toimintaa.
Tulemme vuoden aikana järjestämään kaikille mönkijöistä kiinnostuneille jotain. Luvassa on lukuisia tieliikenne ja maastoreissuja sekä mm. Saksan messureissu, mahdollinen Saku-Männiku Safarikeskus reissu viroon, Mahdollinen tieliikenne / maastoajo tapahtuma tillola 2. erillisiä maastoajoaja mm kolmperä, Hupiajo, jne.
Haussa on myös crosseille mm suljettua ek-ajoa viikonloppu reissun tiimoilta. Lisäksi on tutustumisajoja moneen kaupunkiin mm.hyvinkää-riihimäki, mahdollisesti Lohja ja Hanko. Kaiken pohjalla on erilaisia jo viime kesänä ajeltuja reittejä kuten tuusulanjärvi, porvoo, jne.. sekä tietysti kaivarin kierrokset.

Tässä oli vain pinta raapaisu siitä mitä on tulossa !

Uudenmaan Mönkijät Ry toivottaa kaikille turvallista ja ratkiriemuista ajovuotta 2011

Japit
Jari Pitkänen
Puheenjohtaja
Uudenmaan Mönkijät Ry
Puheenjohtaja@uudenmaanmonkijat.fi
0400-791843
Esittelyteltta tilattu

Yhdistykselle on tilattu UMRY:n logolla 3 x 2 metriä sininen esittely/tapahtumateltta. Iso kiitos yrityksille joiden avulla teltta lopulta saatiin hankituksi. Kiitos !

HUOMIO ! Kaikki Uudellamaalla olevat mönkijä alan yritykset !
Jos teillä on tapahtumia tai messuja ja haluatte antaa asiakkaillenne tietoa mönkijä harrastuksesta tai ammattikäytöön liittyvistä mahdollisuuksista,Olkaa yhteydessä allekirjoittaneeseen.



Jari Pitkänen
Puheenjohtaja
Uudenmaan Mönkijät Ry
Puheenjohtaja@uudenmaanmonkijat.fi
0400-791843" Suomi on meille suomalaisille paraspaikka elää !!! " Kenr. Adolf Ehrnrooth

Uudenmaan Mönkijät Ry
http://uudenmaanmonkijat.fi/
facebook:Uudenmaan Mönkijät Ry



ps. Olithan jo rekisteröitynyt jäseneksi kotisivuillamme.
Viimeksi muokannut japit, 11 Kesä 2011 15:29. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

Tervehdys !

Viimeistään ensiviikolla tulee UMRYn sivuille uusi ja mielenkiintoinen tukija.
Js.Motorsport tukee toimintaamme liikkuvalla huoltoyksiköllä ja Jukka Sjöholm on nimi tuon takana.
Liikkuvassa huoltoyksiköstä löytyy lähes kaikki tarpeellinen ja tulee paikalle tilattaessa, olet sitten metsässä, tienpäällä tai kotipihalla.
Lisäksi hän huoltaa ja korjaa kaikki pienkoneet moposta moottorisahaan.

Lisäksi tärkeä juttu tässä on se, että saat jäsenenä jo erittäin edullisista hinnoista 10 % alennuksen.

Käy kotisivuillamme kun joudat ja jos et ole jo jäsen liity nyt.

Js.Motorsport
Jukka Sjöholm
Puh. 050-3777883

http://uudenmaanmonkijat.fi/
" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

Tervehdys !

Aluevastaava Lohjan alueelle !

Uudenmaan Mönkijät ry on saanut vahvistusta Lohjan alueelle. Lohjan alueen touhuista ja menoista tulee huolehtimaan Petteri Kokkarinen eli Logibear.
Logibear on kokenut mönkijäkaveri ja hän on heilunut näissä piireissä jo useamman vuoden, joten kokemus on.
Ota Logibearin yhteyttä jos kaipaat lohjan alueen riennoista enemmän tietoa. Parhaiten tavoitat sähköpostilla lohja@uudenmaanmonkijat.fi
( toiminnassa viimeistään 24.1.)

Kaipaamme lisää aktiivisia vetäjiä mm. Hanko, Porvoo, Karkkila alueelta.

T: Japit
Jari Pitkänen
puheenjohtaja@uudenmaanmonkijat.fi
0400-791843


--------------------------------------------------------------------------------
" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Avatar
Logibear
Tracks
Viestit: 1937
Liittynyt: 11 Helmi 2006 08:02
Mönkijä:: Grizzly 700 -07
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja Logibear »

Jeps,

Lohjan kaupungin alueen maastoajomahdollisuudet eivät ole tyydyttäviä tällä hetkellä ja pitkän aikavälin tavoitteena on saada alue tännekin. Lähiseuduilla on joitakin mahdollisuuksia ja tapahtumia järjestetään sopivissa väleissä. Ehdotuksia voi laittaa niin hoidan käytännön järjestelyt.

Ajomahdollisuuksista on keskusteltu tuolla:

http://keskustelu.sammysatv.com/viewtop ... &sk=t&sd=a

Kuulutan jälleen maanomistajia ja lähipiiriläisiä tarjoamaan maastoa tähän hienoon virkistyskäyttöön. Vapaata rälläämistä ei haluta vaan yleensä laaditaan merkitty reitti ja säännöt. Porukka on myös valmis maksamaan hiukan järjestetyistä ajotapahtumista ja ajo-oikeudesta. Osallistujamäärä voidaan aina rajata maanomistajan toivomusten mukaan.

TL peleille löytyy hienoja pikkuteitä ja toivottavasti saadaan ainakin yksi "kulttuurikierros" aikaan ensi kesänä.
Kimi
Tracks
Viestit: 1445
Liittynyt: 23 Tammi 2005 18:43

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja Kimi »

Tätä kulttuurikierrosta odotellessa, kiittäisin Logibearia, kun astuit remmiin mukaan. =D>
Avatar
setu
Tracks
Viestit: 1656
Liittynyt: 12 Loka 2008 19:38
Mönkijä:: Can Am Spyder 1300 F3 SE6
Paikkakunta: Stadi

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja setu »

Hienoo,

Tervetuloa remmiin Logibear maastopuolen "hevijuuseria" onkin jo etsitty jonkin aikaa =D>.

Negen (Kirkkonummen ajovastaava) kanssa jo puhuttiin aiemmin jotta duunataan TL-kiekka Kirkkonummen kautta Lohjan suuntaan. Katellaan päivämäärää lähemmin kesällä ja tai pankaa sopivia La tai Su ehdotuksia vaikka YV:nä mulle (Kesäkuu - Syyskuu välille).

Täältä voi käydä kollaamassa 2011 kalenteria =>antakaa sinne palautetta tai suoraan mulle.
http://keskustelu.sammysatv.com/viewtop ... 30#p292330

tvsetu
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Avatar
Roosa999
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 10873
Liittynyt: 09 Tammi 2005 21:42
Mönkijä:: Honda
Paikkakunta: Honda TRX Foreman 500 T3,Yamaha Breeze
Viesti:

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja Roosa999 »

japit kirjoitti:käy katoo
http://www.bayerncar.com/
Miten bayerncar liittyy mönkijätoimintaan?
Ettepäin
Varoitus: Luvalliset ajot saattaa olla maksullisia ja aiheuttaa riippuvuutta !
Skype: Roosa999 ja oikea nimi: Heikki Hautala
https://www.pariuraa.fi/wordpress
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

Roosa999 kirjoitti:
japit kirjoitti:käy katoo
http://www.bayerncar.com/
Miten bayerncar liittyy mönkijätoimintaan?
Firma saattaa ruveta tuomaan euroopasta käytettyjä mönkijöitä, ei sen ihmeempää !
" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Avatar
JJP
Tracks
Viestit: 2521
Liittynyt: 09 Maalis 2008 21:50
Mönkijä:: Yamaha Banshee 350
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja JJP »

japit kirjoitti:
Roosa999 kirjoitti:
japit kirjoitti:käy katoo
http://www.bayerncar.com/
Miten bayerncar liittyy mönkijätoimintaan?
Firma saattaa ruveta tuomaan euroopasta käytettyjä mönkijöitä, ei sen ihmeempää !
Eli ei sen kummemmin liity UMRYN tekemisiin.
Hulluudessa on tiettyä huvia, jota muut kuin hullut eivät tunne..
Kuvasteita
"Olen vapaa ennakkoluuloista, vihaan kaikkia tasapuolisesti."
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

jep paitsi Bayerncar on myös Umryn tukija :D
" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Avatar
Roosa999
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 10873
Liittynyt: 09 Tammi 2005 21:42
Mönkijä:: Honda
Paikkakunta: Honda TRX Foreman 500 T3,Yamaha Breeze
Viesti:

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja Roosa999 »

Asia Selvä.

pidetään kuitenkin tukiasiat siellä omilla sivuilla eiköstä joo?
Tällä ei ole tekemeistä sen koommin Mry:n tai UMry asioista, vaan Sammysillä ei mainostella, jos siinä ei ole selkeää linkkiä mönkijätoimintaan ja sellaista en tässä näe. Mahdollisesti käytettyjen mönkijöiden tuominen Suomeen ei oikein vielä ole toimintaa.
Ettepäin
Varoitus: Luvalliset ajot saattaa olla maksullisia ja aiheuttaa riippuvuutta !
Skype: Roosa999 ja oikea nimi: Heikki Hautala
https://www.pariuraa.fi/wordpress
Avatar
kokki
Tracks
Viestit: 1315
Liittynyt: 22 Heinä 2007 09:02
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja kokki »

Tästä kalenteristaha uupuu mönkijät vallan kokonaan??
http://www.moottorikahvila.fi/kalenteri/
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

kokki kirjoitti:Tästä kalenteristaha uupuu mönkijät vallan kokonaan??
http://www.moottorikahvila.fi/kalenteri/
Jep niin puuttuu !
Mutta tulossa on ja tulossa on myös 5-vuotis kaivarin juhlakierros johon kaivataan ensimmäisillä kaivarinkierroksella mukana olleita :D ajankohta on kesäkuu 8 päivä tai helsinki-päivä !
t japit 8)
" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Avatar
japit
Tracks
Viestit: 1167
Liittynyt: 08 Tammi 2010 23:01
Mönkijä:: BIG MAMA : Ex: Raakkel Liekki
Paikkakunta: Vantaa ja Nastolan seutu

Re: Uudenmaan Mönkijät Ry

Viesti Kirjoittaja japit »

Tervehdys !
kesällä 2011 on jos vaikka minkälaista toimintaa: Enempi maastoajotapahtumia ja monipuolisempia tieliikennetapahtumia, Viron Pärnyssä käynti mönkijöillä,
kaivarin 5-vuotis juhla-ajo kesäkuussa jne..
Tarkempia tapahtuma tietoja tulee toukokuun alkuun mennessä.

Lisäksi jäseniä on liittynyt UMRY:n runsaasti ja toivottavasti kesällä viimeistään saamme tuon 200 rekisteröitynyttä jäsentä kasaan ( nyt vajaa 180 jäsentä).
Eli jos et ole käynyt virallisesti meidän kotisivuilla liittymässä, käy nyt !
Jäsenmaksuahan ei UMRY:lla ole !

T japit 8)
Jari Pitkänen
Puheenjohtaja
Uudenmaan Mönkijät Ry
0400-791843
puheenjohtaja@uudenmaanmonkijat.ry
http://uudenmaanmonkijat.fi/
http://www.facebook.com/home.php#!/grou ... 4660474878

ps. jos jollakin on ylimääräinen tai suorastaan edullinen pop-up teltta tai vastaava ! ota yhteyttä ! 0400-791843
" Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne myöskään nykyisyyttään! " Kenr. Adolf Ehrnrooth
Uudenmaan Mönkijät Ry
Yhdistys ilman jäsenmaksua.
Vastaa Viestiin