Mukavinta varmaan siihen asti kun kaikki menee hyvin. Miten sitten kun kurvissa painaa kaasun pohjaan ja mutkan takana seisookin vaikka hirvi edessä Itsellä käynyt parikin kertaa juuri tuollainen tilanne. Kerran mönkijällä, kerran kelkalla. Mönkijällä selvittiin juurikin maltillisen ajotavan vuoksi. Mutkan takana seisoi hirvi mutta kun nopeus oli alle 40 km/h niin ei ollut ongelmaa hidastaa vauhtia ja tilanne meni ohi hienosti. Mietin silloin miten olisi käynyt jos olisi ollut joku reikäpää ajamassa siinä tilanteessa. Toisella kertaa ajettiin rinnakkain kelkan kanssa kovassa vauhdissa hirven kanssa. Onneksi hirvi tyytyi laukkaamaan rinnalla ja lopulta kääntyi metsään (sori ot mutta vertaus). Minä itse tykkään mönkijällä ajosta nimenomaan 40-50 km/h. Ehtii jotain katsellakin ympärille ja laite pysyy hallinnassa. Eli minulle riittää mainiosti rajoitettu nopeus, ja vaikka laitteen saisi kulkemaankin kovempaa mielestäni turvallinen maxnopeus on mönkijälle 60 km/h. Vai jokohan se tuo ikä alkaa tehdä tehtävänsä että kova vauhti ei ole enää tarpeen..Sutinen kirjoitti:Mukavinta on kun kurviin mennään vaikka 70 km ja siitä lähetään kylki myyryä
vetämään täysillä että sora liikkuu. Siinä mielestäni sitä jotakin kivaa ja hauskuutta
"traktori" mönkijä
Re: traktorimönkijä
Can-Am 1000 Pro T3 -2017
Ex. Can-Am 570 Pro T3 -2017
Ex. Can-Am 500 Pro T3 -2015
Ex. Polaris XP 850 T3 -2013
Ex. Polaris XP 850 HO forest -2012
Ex. Can-Am 650 xt -2011
Ex. Polaris XP 550 -2010
Ex. Can-Am 400 EFI -2010
Ex. Honda TRX 420 FE -2008
Ex. Can-Am 570 Pro T3 -2017
Ex. Can-Am 500 Pro T3 -2015
Ex. Polaris XP 850 T3 -2013
Ex. Polaris XP 850 HO forest -2012
Ex. Can-Am 650 xt -2011
Ex. Polaris XP 550 -2010
Ex. Can-Am 400 EFI -2010
Ex. Honda TRX 420 FE -2008
- Sutinen
- Tracks
- Viestit: 1747
- Liittynyt: 05 Marras 2006 11:13
- Mönkijä:: CF Moto 800 cc V2 vm 2013
- Paikkakunta: iisalmi
Re: "traktori" mönkijä
Enempää en viitsi kommentoida.
Oma kanta kai näistä jo tuli selväksi.
Oma kanta kai näistä jo tuli selväksi.
V 2 alla laulaa .....sointi tää, aina miehen mieleen jää
-
- 3WD
- Viestit: 78
- Liittynyt: 02 Touko 2012 11:21
Re: "traktori" mönkijä
En ainakaan itse saa mitään kiksejä ajaa sorapolkuja vinossa jollain puolen tonnin malmikasan kanssa. Sinne kuuluu kevyet takapotku laitteet
-
- Noppeli
- Viestit: 8
- Liittynyt: 17 Tammi 2015 08:45
- Mönkijä:: Outlander 500 Max T3 -13
- Paikkakunta: Keski-Suomi
Re: "traktori" mönkijä
Tuonpa oman näkökulmani tähän traktorin ostomotiiviin. Meillä poika täytti 15 ja siinä vaiheessa näin järkeväksi panostaa traktorimönkijään. Asutaan vähän syrjässä ja nuorisoa saa olla jatkuvasti kyydittämässä harrastuksiin ja muualle. Mopo tai mopoauto olisi tietty myös ratkaisu, mutta niistä ei taas ole minkäänlaista hyötykäyttöä ja huvia itselle. Lisäksi mopo on talvella äärimmäisen huono ratkaisu ja mopoauto vakuutuksineen turkasen kallis suhteessa siitä saatavaan hyötyyn. Lisäksi traktorikortti oli edullinen ja helppo suorittaa sekä traktorin vakuutukset äärimmäisen halvat (liikenne+täyskasko n. 130 euroa vuodessa).
Niinpä päädyin ostamaan kahden hengen traktorin, jotta saa myös kyytiin kaverin. Kortit on nyt hommattu sekä pojalle että vanhimmalle tyttärelle ja molemmat ovat ottaneet ekat ajelut tieliikenteen seassa. Pikkaisen piti antaa ajo-opetusta ja liikennesääntöjen kertausta noin yleisestikin ennen kuin uskalsi päästää muun liikenteen sekaan
Itse olen käyttänyt lähinnä oman pihan auraukseen ja kerran kävin auraamassa lumet myös lähikaukalosta, jossa lapset käyvät luistelemassa. Joskus voisi lähteä myös maastoon, kun tietäisi, missä täällä Keski-Suomessa saa ajaa maksua vastaan tai ilman eestä.

- 6WD
- Viestit: 799
- Liittynyt: 21 Tammi 2013 17:25
- Mönkijä:: Outlander 500 dps T3 -15
- Paikkakunta: oulainen
Re: "traktori" mönkijä
Varmaan tyhmä kysymys mutta kysyn kuitenki. Mitenkäs tuo rattorimönkiän käyttöönotto tapahtuu? Eli kun ajan mönkkärin hiacen konttiin liikkeen pihalla ja huristelen kottiin, niin saanko samantien lähtä päristeleen pitkin kyliä vai pitääkö ensin käydä katsastusasemalla ja vakuutukset olla hommattuna? Vai tuleeko kaikki liikkeen kautta valmiina? En hoksannu myyjältä kysellä tämmösiä asioita...
Perjantaina pitäs mennä laite hakemaan iltapäivällä, enkä luultavasti ehi mihinkään konttoriin... eli jouvunko sitte viikonlopun ajeleen perinteisiä maastoreittejä pitkin? Ja vakuutuksissahan pitää olla runko/valmistenumero, ja nekihän on huomattavasti helpompi kopsata paperille jos itte laite on pihassa...
Tokihan nämä kaikki saa soittelemalla huomenna selville, mutta kysympähän nyt teiltä kun ilta koitti eikä kukaan halua enää tähän aikaan vastata puhelimeen.
Vai onko rattorimönkkärissä joku "siirtokilpi" tyyppinen ratkasu että saa tietyn aikaa ajella ennen ku kaikki pitää olla kondiksessa?

□■
- jami85
- Tracks
- Viestit: 1041
- Liittynyt: 14 Huhti 2011 16:21
- Mönkijä:: polaris sportsman 570 EFI -14
- Paikkakunta: Tornio
Re: "traktori" mönkijä
Minä ainakin sain omani valmiiksi rekattuna ja vakuutettuna omaan vakuutusyhtiöön. Kilven vain iskivät kouraan ja sanovat että laita tuoki johkin kiinni ja ei muutaku ajeleen.
Tuostako meinaat?? Kyllä siitä pääsee...OHHOH!!!! Viittikkö vettää vinssin tuohon puuhun???
-
- 4WD
- Viestit: 178
- Liittynyt: 19 Marras 2014 13:49
- Mönkijä:: 500 Cana T3
- Paikkakunta: Kontiolahti kirkonkylä
Re: "traktori" mönkijä
Vaikka ajamalla kotiin. Ota runkonro ja tee vakuutukset etukäteen niin sit se ei oo ku ajella.
Mulla oli kilpikin valmiiks kiinni
Mulla oli kilpikin valmiiks kiinni
Ei köyhyys ole mikään ilo, vaikka se joskus naurattaa.
-ISORY- Itä-Suomen OffRoad Yhdistys
-ISORY- Itä-Suomen OffRoad Yhdistys
Re: "traktori" mönkijä
Kyllä se on liikkee velvollisuus toimittaa vehe luovutushuollettuna ja kilpi persseessä ja valmiiks vakkuutukset ko vaa kerrot niile haluamas yhtiön..ei muutako kovvaa ajoa ja huonoa pitoa
Kaikkea pittää kokkeilla,mutta huonoa vessapaperia vain kerran
-
- 4WD
- Viestit: 158
- Liittynyt: 20 Helmi 2013 16:25
- Mönkijä:: Honda TRX500FPE T3
- Paikkakunta: Pälkäne
Re: "traktori" mönkijä
Meikäläisen Pollen paperit piti käyttää konttorilla. Ostaessa oli muistaakseni esirekisteröinti(?) tehty, eli laitteella oli kilpi. Vakuutuksen otin itse ennen laitteen noutoa liikkeestä.
Ex: Polaris 570 T3 -14
-
- 6WD
- Viestit: 799
- Liittynyt: 21 Tammi 2013 17:25
- Mönkijä:: Outlander 500 dps T3 -15
- Paikkakunta: oulainen
Re: "traktori" mönkijä
Eihän tuossa ollu mitään muuta ongelmaa kun päivittäiset korttimaksurajat
Liikkeessä oli kaikki paperit valmiina, eikä tarvinu muuta ku maksaa, ajaa kone konttiin ja katastusasemalta hain kilvet ja vakuutus laitettiin haluaamaani vakuutusyhtiöön myös siellä.
Liikkeessä oli kaikki paperit valmiina, eikä tarvinu muuta ku maksaa, ajaa kone konttiin ja katastusasemalta hain kilvet ja vakuutus laitettiin haluaamaani vakuutusyhtiöön myös siellä.
□■
-
- 3WD
- Viestit: 88
- Liittynyt: 29 Huhti 2015 12:16
- Mönkijä:: Outlander 500 dps T3 -15
- Paikkakunta: Taivalkoski
Re: "traktori" mönkijä
Tarviiko näissä T3-vehkeissä olla peilejä vai ei? Tuntuu että olis ollu sama ostaa laite ilman kilpeä ku mistään ei löydy tietoa että mitä näillä saa tehdä.
-
- 6WD
- Viestit: 463
- Liittynyt: 15 Syys 2011 06:12
- Mönkijä:: Sportsman 500 EFI EUT 2012
- Paikkakunta: Satakunta
Re: "traktori" mönkijä
Peilit täytyy olla koska on niiden kanssa tyyppihyväksytty.
http://www.polaris.fi/content/download/ ... %20low.pdf
https://www.liikenneturva.fi/sites/defa ... jaopas.pdf
http://www.cfmoto.nu/images/monkijalla_ajo_2010.pdf
http://www.polaris.fi/content/download/ ... %20low.pdf
https://www.liikenneturva.fi/sites/defa ... jaopas.pdf
http://www.cfmoto.nu/images/monkijalla_ajo_2010.pdf
Sportsman 500 EFI EUT 2012
-
- Tracks
- Viestit: 1070
- Liittynyt: 12 Maalis 2015 13:19
- Mönkijä:: Outlander 570 Pro T3
- Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Re: "traktori" mönkijä
Riippunee onko peilit olleet hyväksynnässä mukana? Hondassa ei ainakaan kuvissa ole peilejä. Tosin eipä ole vielä hyväksyntääkään, tai ainakaan kukaan maailman ihminen ei ole Hondan traktoria (2015) vielä kilvissä käsittääkseni nähnyt. Kuvissa joissa prototyyppiä näytellään, ei peilejä ole ollut. Voisi kuvitella että jos peilidirektiivi on olemassa, peilit olisivat myös kuvissa. Tosin Hondan tapauksessa voisi kuvitella monta muutakin asiaa toisin.
Trafihan on täysin mielivaltainen virkamieskoneisto joka toimii lain ja etiikan yläpuolella täysin omavaltaisena diktatuurina ja tulkitsee lakeja miten tahtoo ja hankaloittaa ihmisten ja yrittäjien toimintaa myös mönkijäharrastuksen ulkopuolella.
Trafihan on täysin mielivaltainen virkamieskoneisto joka toimii lain ja etiikan yläpuolella täysin omavaltaisena diktatuurina ja tulkitsee lakeja miten tahtoo ja hankaloittaa ihmisten ja yrittäjien toimintaa myös mönkijäharrastuksen ulkopuolella.
- jami85
- Tracks
- Viestit: 1041
- Liittynyt: 14 Huhti 2011 16:21
- Mönkijä:: polaris sportsman 570 EFI -14
- Paikkakunta: Tornio
Re: "traktori" mönkijä
Alle 500kg painavassa t3:ssa ei tarvi olla peilejä.
36§
Taustapeili
1. Traktorissa ja moottorityökoneessa tulee olla taustapeili, ei kuitenkaan traktorissa, jonka omamassa on enintään 0,5 tonnia.
36§
Taustapeili
1. Traktorissa ja moottorityökoneessa tulee olla taustapeili, ei kuitenkaan traktorissa, jonka omamassa on enintään 0,5 tonnia.
Tuostako meinaat?? Kyllä siitä pääsee...OHHOH!!!! Viittikkö vettää vinssin tuohon puuhun???
- jami85
- Tracks
- Viestit: 1041
- Liittynyt: 14 Huhti 2011 16:21
- Mönkijä:: polaris sportsman 570 EFI -14
- Paikkakunta: Tornio
Re: "traktori" mönkijä
En tiä kuuluuko tää tänne mutta en ny parempaakaan paikkaa löytäny.
Eli käväsin piruuttani katsastuskonttorilta kysymässä että saako T3 traktorimönkkärillä jossa on telat ajaa tien päällä niin aikansa asiaa tutkittuaan se meinas että saa ajaa.
- traktorissa ja moottorityökoneessa
- tulee olla ilmarenkaat tai kumipäällysteiset telat
- jos suurin rakenteellinen nopeus on enintään 10 km/h, saa olla umpirenkaat
tai metallipäällysteiset telaketjut.
ARVA 153 §.
Tuollanen pykälä oli katsastajankäsikirjassa.