Moro
Vuosi 2015 on pyörähtänyt käyntiin ja ensimmäiset tapahtumat ovat jo olleet.
Uusi hallitus valittiin syyskokouksessa 2014. Hallituksen porukka on pienin muutoksin pysynyt samana.
Uusi hallitus vuodelle 2015
pj Matti Kekäläinen
Jäseniksi
vpj Juha Hermunen
Markku Alipirjelä
Heikki Hautala
Kari Koskela
Teemu Isotalo
Rahaston hoitajana ja sihteerinä toimii
Katja Närvä
Kilpailutoimenjohtajana
Risto Närvä
Vuoden 2014 teema oli rookie-ajot. Ajoja järjestettiin kaksi kappaletta, joissa oli kiitettävästi osallistujia. Viime vuonna on uusittu keskustelu palstaa ja palstan logoa.
Tänä vuonna jatkamme rookie-ajojen järjestämistä. Jokaisessa maastoajo tapahtumassa on tarpeen vaatiessa oma rookie-ryhmä, jossa toimii kokenut ryhmänvetäjä.
Vuoden 2015 suurin tavoite on kasvattaa jäsenten määrää yhdistyksessä. Tavoitteena järjestää jäsenistölle useampia ja monipuolisempia tapahtumia. Jotta tapahtumat palvelevat jäsenistöä mahdollisimman hyvin otetaan kehitysideoita ja muuta palautetta vastaan (puheenjohtaja@monkkarit.fi) . Mönkkärit ry:n sivut uudistetaan kevään 2015 mennessä. Tulossa lisää uusia muutoksia, joista tiedotetaan kevään aikana.
Terveisin
Matti Kekäläinen
Mönkkärit Ry 2015
Yhdistyksen virallinen keskustelualue ja tiedoituskanava
Hyppää
- Yleistä
- ↳ Foorumin säännöt ja info
- ↳ Ensimmäisen mönkijän osto
- ↳ Yleinen keskustelu
- ↳ Esittelyt
- ↳ APUA!
- ↳ Testi
- ↳ Lehdet/media/pelit
- Ajaminen
- ↳ ATV kilpailut
- ↳ Yleistä
- ↳ Renkaat
- ↳ Vanteet
- ↳ Ajovarusteet
- ↳ Sähkölaitteet
- ↳ Päivän ajot
- ↳ Cross ja freestyle
- ↳ Reitit, radat, tapahtumat
- ↳ Tapahtumat
- ↳ Ajoalueet
- ↳ Tiedotteet
- ↳ Tieliikennekäyttö
- ↳ L7e
- ↳ T3
- ↳ Työkäyttö
- ↳ FAQ
- Valmistajat
- ↳ Access Motor
- ↳ Arctic Cat
- ↳ Can-Am
- ↳ CF-Moto
- ↳ Comanche
- ↳ Dinli
- ↳ Honda
- ↳ Kawasaki
- ↳ Kymco
- ↳ Linhai
- ↳ Loncin
- ↳ Polaris
- ↳ SMC
- ↳ Suzuki
- ↳ TGB
- ↳ Trapper
- ↳ Yamaha
- ↳ Muut merkit
- ↳ Can-Am Club R.I.P
- ↳ Mopomönkijä eli kevyt nelipyörä
- Viritys, korjaus, lisävarusteet, tuning
- ↳ Niksinurkka
- ↳ Projektit
- Yhdistykset
- ↳ Muut yhdistykset
- ↳ Mönkkärit Ry
- Osta/myy
- ↳ ATV-Ostetaan
- ↳ ATV-Myydään, MUISTA OTSIKKOON HINTA !!
- Linkit
- ↳ Nettikaupat/kaupat/palvelut
- ↳ Kuvat/videot