Höh, älähä mittää; sitten aamuhämärissä lähettiin yheksän jälkiin pollen kanss baanalle hyvillä mielin. Oli polle saanu einestä tankin täyteen, ja eellisenä iltana öljykki vaihettu ja rasvat rässätty niveliin, joten pittäis kelevata. Mutta mitä vielä, jotenki tuntu aamulla laite nilikuttavan, jotenkin kulki kuin joutsenkutsu. Sitä sitte yksissätuumin arpomaan, että mikä se moisen vikuroinnin aiheuttaa - olinhan ollu eellisen illan kiltisti kotisohovalla. Kyllä se kuski selevinpäi oli.
Selekkishän se syy, oli takakummi puhki. Liekkö syy moiseen ku tuli eellispäivänä paskarinki heitettyä rakennustyömaalla. Näyttäis naula tehenee reijän. Mitä vielä, sitä nilikuttaen sitten ajelin hallille, ja onneksi oli koiranpaskaa ja haarukkakin löyty. Ei, en mää sitä ite syöny vaan haarukan kans pötkylän renkaaseen tungin... Niin, kuulemma paremmissa piireissä sitä sanotaan tubelespaikakasi, mainittaakkoon tää tässä välisä, ettei kellekkää jää epäseleväksi. Pollehan rupi pittää paineesa, ja kelloki oli jo puoli kymmenen, joten nyt viimeistää pittäis joutua röytämää.
Niihä se alako sen päivän reissu pienesta vastoinkäymisestä huolimatta. Ensin pikkulämmittely, viijen kilsan enskapolun ajelin läpi, ja heti jäin kahen puun liskuu. Kyllä se tuolla kottaraisella ois tuosta menny, mutta aijoo tässähä onki kaks rengasta lissää. No siinä sitten ylimääräinen pitstoppi ja ketunlenkki, ja niihä ne parit petäjät oli kierretty toiselta puole.
Ei tullu kierrosaika siihe enskaihanneaikaan, joka on ollu siinä vartin kahtapuolta. Meni varmaan tuplat. No olihan tuo jo monnee otteeseen nähty, mutta ei pollen selästä. Nii, unohinko kertoo että tuo polle on ollu mulla joulusta asti, joten vielä vähä vieraskorreita ollaa toisillemma. Ei oo vielä pillastunu laite eikä kuskikaa.
Löysin itteni taas lähtöviivalta, ku tuo on sellainen rinkulalenkki. Että mitä sitä sitte... Jotenki teki mieli lähteä omia ja naapurin tiluksia katsastaan. Onhan mulla vielä naapureijen kesken YYA sopimus voimassa. Se mihin seuraavaksi suunnistin, oli kahenkymmenen kilon sähkölinja. Viisaammat sannoo, että langoista ei kannata kepillä lunta tiputella.
Mitä sitä sitte tuosta sen eempää parkumaan. Siinä sitä muutama tolpanväli ajellessa hoksasin, että aika tylsää touhua. Linjan alusta on muutama vuos sitte raivattu, joten sellaisia pauttia rallaa parinkymmene sentin tuuman läpimitaltaa olevia kantoja rummutti pohjapanssaria sen minkä kerkes. Siitäpä sitte kohta lähtiki ajoura kohti mehtähakkuualuetta. Sinnepä oitis käännyin, ja kannon korkeus pysy samana, mutta halkasia ainaki kymmenkertaistu. Sellanen kankaan pohoja, jota ei oltu vielä laikutettu, siis ei taimia, jote siita aukean yli vaa. Parit äkkipyssäykset tuli, ku jostai kanto ettee hypähti.
Sitte se puoliksi pakollinen upotus. Siinä oli tilanrajat erotettu kunnon kanavalla, joka oli isojaon aikaisia peruja. Joskin kanaava oli vuosien saatossa ruopattu, mutta juu, pitihä se vinssinki toimivuus kokkeilla. Ku kerran 2000lbs:sää hienosti tarra lupas. Kyllähä se ilosesti sinne ojan pohjaan meni ei siihe vinssii tarttenu. Mutta kaiketi sieltä on ylöski päästävä. Siinä sitte oli ne nostotalakoot. Kas keheveliä, siinähän ojan vastapenkalla on sopiva kanto, josta vinssivaijeri hirttosilmukalle. Aattelin väkipyörää käyttää, mutta elon laskuopin mukaan tuo suorallaki veolla riittäs. Oliha f=mg sin a + u mg cos a, tai niin ainaki muistelen, kun mekaniikkalaskut oli aina kivoja kouluaikona.
No niihä siitä sitte ylös tultii ja nautinto senku jatku. Oli isompaa mehtäpolokua ja kangasta, omaa ja naapurin. Vaikka aikaa oli menny sellaset tunnin verra, niin vesisaje kasteli, mutta lämmin oli kuiteski. Oliha mulla nuo vettähylkivät kamat. Lieko tehty intin froteepyyhemateriaalista.
Siinä sitte suunnistin vanhana suunnistusmestarina seuraavalle tiluksellemme. Se oli semmonen viijentoista vuojen ikänen mäntytaimikko, jossa pari kessää sitte raivaussahalla karistelin kiloja tuosta vyötärön ympäristöstä. Jaa, katos kavereitahan tai, no joo... Siellä taimikossa seikkaili hirviemä parine mullikoinee. Tein sellasen empiirisen tutkimuksen, että mitäs ne mun punasesta pollesta tykkää. Ja tykkäshä ne, pääsin varmaan 50metrin päähän pesueesta, ku ne vaan töllisteli. Sitte muistin ATC:n kommentit, että vois mönkkärillä ajaa vaikka hirveen pahki, ei ne sitä säiky. No pölöjyyttää nousin laitteesta ja sillohan lähtivät ryminällä toinen mullikka toisee suuntaa ja toinen emäsä kans toisee suuntaa. Ei tullu kohti, niinku joskus on kuullu sanottava. Mutta tojistetusti tuli nähtyä, että ei ne eluka yhtä mönkkärii pelekää.
Siellä sitte harhailtua, päätin jatkaa matkaa etteenpäin, kuka sitä ny omia samoja jäläkiä takas ajas. Tuo taimikko on joku neljän hehtaarin kappale, kyntämällä mätästetty, jotenka sen läpi oli hyvä ajella. Ei tullu noijuttua pitkiä kantoja, ku ties varsin hyvi kuka moisee oli syypää.
Sitte alko se lakie rikkomine. Meijän mehtäpalanen loppuu sellaselle suon tai oikeestaan rämmeen kulumalle, ja se on sellanen puoli kilometriä leviä. Sen omistaa perikunta, jolta luppaa en oo sen koommi kyselly, enkä kysy. No jokatappauksessa se on keskellä ei mittää ja kun sille sopivasti oikasee, niin toivonmukkaa osun vastapuolella olevan kanaan mehtäautotien pistoon.
Niihä siinä sitte keikuttii etunenässä rämmeen yli, ja oikeesti, oli aika haastavaa, kun oli täysin jäässä pohoja, ja tiijättehän te minkälainen se räme niinku luonnossa on. Ei ollu herttaista ajoa se. Ja niille jupisijoille, rämmeillä ei kasva puita ku siellä täällä, eli en aiheuttanu ku henkistä pahhoinvointia katteellisille. No se kangas siellä vastarannalla sitte jo siintää, en muista tarkkaa missä lie raja mennee, mutta se on tuon toisen naapuritilan mehtiä, ja lupa ajjaa siellä. Aiko muute ottaa multa pollen lainaa hirvimetille, sovittiin hinnaksi kilo lihaa per kilometri. Mun mielestä aika hyvä diili.
Ja sitten lissää sitä laittomuutta, kun tuolle puolelle lipesin. Mehtäautotietä pääsee silleen kivasti viijen kilometrin päässä olevalle luontopolulle, joka on meijän pitäjän pisin yhtämittainen julkinen luontopoloku ja talavella kelekkareitti ja kesällä muuten myös enskapoloku. Niin ja mitä siitä laittomuuesta, niin ku ei oo tuota kilipiä. Maastoliikennevakkuutus tuohon on, mutta tillaisuus tekkee varkaan. Ja eipä tuota punakilipisellä kakspyöräselläkkää pelekällä liikennevakkuutuksella sais siellä ajjaa, mutta ku oon oppinu pahhoille tavvoille.
Vaa empä ollukkaa yksin laiton kulkija mehtäautotiellä. Joku nuorempi jamppa lynxillä veteli siima kirreellä vastaan, eikä ees morjestanu. Olihan tuota lunta jo kymenen senttiä, joten kaipa se lumi riittää. Mulla xc polle oottaa vielä tallissa enempi lumia.
Kävin mutkan makkaranpaistokojussa, jossa oli joku retkua käyny kyrsät pyöräyttää, mutta en jääny sen koommi asiaa tuumimaa, vaan jatkoin matkaa luontopolokua kohti. Oon tuolla joskus enkakavereitten kaa käyny nimmarit vieraskirijaan kirjottamassa, vaan ny en viittiny, ku oli tuo hanskatki läpimärät, enkä viittiny niitä pois käjestä ottaa.
Tämä luontopoloku on 8km pitkä, ja se menee kunnan ja meijän toisen naapurin mailla. Se on sellanen lungisti ajettava pätkä. Siellä on muutamia jyrkkiä nousuja ja saman verran yleensä laskujaki. Mutta ei niin palijo, ku mun postilaatikossa aika-ajjoin. Kelekalla pimiällä vetää pätkän aika rivakasti, kun päivällä ei uskalla ku ei nää niitä valoja sieltä kangasnyppyjen takkaa. Ja kesällä on kiva vääntää tuolla kakspyöräisellä.
Johan on perskules, toinen mönkijä kajastaa tuolta, ja määkö luulin, että oon ainu meijän kylällä jolla on tommonen maastonelikko. Siinä sitä sitte arvailin samalla mönkimällä etteenpäin, että miten tuo on tänne osannu. Älähä mittää, se oliki offroad-auto, joka oli lähteny kokkeileen reittiä, ja hyvinhän näytti kulukevan. Siinä pysähyttiin ja vaihettiin kuulumisia reitin kunnosta. Oli kaveri parissa nousussa joutunu vinssihommiin, ku ei ollu ku suttia vetäny. Olin juuri yhen puusillan ylittäny, ja varottelin, että autoa se ei kanna. Päätettii yhessätuumin mennä se eellä ja mää perässä mönkällä kahtoon tilannetta. Ajoha muuten sillä lujjaa, en tahtonu perässä pysyä, saati eelle päästä.
Siinä sitä sitte ihimeteltiin ja tojettiin, että ei siitä yli pääse. Mikä se pläni bee sitte ois? Tuossa menee kaivuriura, ja se menee tuosta toisen ojan poikki, ja siitä pääse heittämällä yli, ku tuo sarkaojaki tuoho sopivasti loppuu. Sehä käy yhtä heleposti ku emännän letin avvaaminen. - kato ku sitä ei tartte ite tehä. Mää siinä sitte kattelini ku se röytäs paikan ohi, ja sinnehä ne takavalot häipy ja pimenevään iltapäivään. Mää sitten läksin kotia kohti jo hieman kylmän kohmelossa.
Ja oli offroadautokuski töitä saanu tehä parissakin jyrkemmässä mäessä. Niias pollenikin että kiinni sai sarvista pittää. Mutta sitte, ihan kettuuksillaan käännyin ympäri ja ajjoin rinteen takas ylös. Kyllä se kohtalaisesti ylämäkkeenki ilman apuja meni, missä auto oli tarttenu vinssin. Mutta mitä näinkään. Kyllä rapisi respektipisteet siitä kotterokuskista kun näin miten oli vinssiä käyttäny.
Se kangas oli semmosta hyvää T3 luokan männikköä, kymmenen vuojen päästä hakkuukypsä T4. No "fiksuna" kaverina oli laittanu hirttosilimukan puun ympärille ja ruvennu kiskoon autoa ylös. Siitä oli puusta sitte lähteny ympäriinsä tyvestä kaarnat nillaa myöten. Sen puun kasvu ja varmaan elämä loppu siihen. Säälinhän mää sitä kaveria, aikunen pitäis olla ja järkiäkin, mutta ei. Olin kahen vaiheilla kääntyä takas ja lähteä kouluttaa kulukijaa, mutta totesin olevani jo niin pitkällä, että en varmaa ajamalla sitä kiinni saa.
En tiiä, oliko mikä kaverin tausta, eikö oikeesti tajunnu mitä oli teheny, vai mikä vaivas. No voit varmaan ajatella että hemmettiäkö mää tässä yhestä puusta mesoan, mutta en ainakaan halua yhtää ajajaa meijän mehtiin, joka käyttäytyy samalla tavalla - ihan periaattesta. Ja tässä tappauksessa, kun tuo jäläki näkkyy kaikille luontopolkua tallaaville, ei anna hyvvää kuvvaa meistä offroad harrastajista. Se voi olla noin pienestä kii.
Vähän niinku kuriositeettinä; Tiiättekö muuten miksi mulla on lehemän kaulapanta pollessa mukana? Sopivasti pyöriä lenkki johon saa vaijerin kiinni nätisti. Pannan eellinen käyttäjä joutu lihoiksi, joten realisoin sen uuvelleen käyttöön. Ja kysymys vielä teille, ruukaatteko te käyttää mittää suojia, eppäilen että tän vuojatuksen jäläkeen kukkaa ei kiellä käyttämästä jottai suojakonstivimstaakelia.
No mitäpä tuosta, sattuupa sitä. Olipa tuossa reitillä se toinenkin nousu, jossa kaveri oli vinssannu ittiäsä, mutta se oli semmonen kivikallio, eli oli käyttäny isoa kiveä vinssivaijerin ankkurina. Jotenki jäi vaan tuosta edellisestä semmonen kakkamaku suuhun.
Viimene käännös, peltojen halaki, penkkatietä, ja lissää rikoksia, 150 metriä asvalttitietä ja käännös oikiaan päin. Tuttu sähkölinja näkkyy, eli tulin nyt toisesta suunnasta. Se eteläisen puolen sähkölinjan pohoja oli mönkkärille mukavampaa, kun oon joskus muinoin menny sen sahalla läpi, ku kelekalla ylleesä ajelen sitä kautta jos haluan lähteä tuonne kylille tankille.
Siellähän se koti oottaa. Vielä pollen pesu, oli alapesua ja yläpesua. Palijo se pohojapanssari oksia kerrää. Taispa siellä käpy poikineenki löytyä. Piti oikee kuumalla veella ruutailla, pysypähä näpitki lämpimänä. Ilimatki oli takarenkaassa pysyny. Polle vielä talliin kuivumaan, ei sentää mittää pilttuuta tarttenu, mutta tuonne lämpimää hallii ku ajo, nii eipähän yön aikana jäävy, ja saapaha kuivua kunnolla.
Päivän saldoksi kerty reilu puoli tankillista poltettua bensaa, 13 mailia etenemistä ja pauttiarallaa neljä tuntia ajoaikaa. Polle täytti ny 60 tuntia. Ja mulla on märät kamppeet, ja sauna on vielä kylymänä !
Että tämmönen oli mun sunnuntaiajelu. Oottelen jottai ajokaveria, ei niin tosikkoa, vois vastaavan rundin käyvä tekkee, jos ei tuu puoltametriä enempää lunta. Nythän tuo taas näyttää sulavan pois.
Mönkimisterveisin Jale
(minun mielipide)