Kaveri oli toihkeissaan saamastaan uuden uutukaisesta Camista ja halu suolle mönkimisestä ilmeisen kova. "Himot ne on hulluillakin",
puolitosissaan kommentoidessani hänen palavaa haluansa Camin selkään. Siinä samalla kömpiessäni sängyn pohjalta ylös muistin
edellisiltana heittäneeni iltalenkin Pollellani ja jättänyt ton reppanan kaiken lisäksi yksin sateeseen. Siinä ulko-ovea lukitsemassani vielä
tuttuun turvalliseen äänensävyyn toruessani "tänään sinä mulle temput teit, ja siitä syystä saat nyt kärsiä yön ulkona".
Ei, älä nyt ymmärrä väärin, en minä mönkijän kanssa yhdessä nuku, vaikka joskus se varmasti olisi vaivattomampaa. Ja ei, en
tarvitse hoitoa enkä psygologin vastaanotolle aikaa. Puhuin mun Catilleni, mönkijäihminen kun olen - on kissani nimi jostain
syystä lähellä jotain tyypillisesti vihreää bensarosvoa. Kissani kun laski nesteet alleen, ja vielä keittiön matolle
edellispäivänä ollessani kauppareissulla. Siitä siis rangaistus.
"Juu, otan hiukopalaa ja syötän Catin ja juotan Pollen ja sitten lähdetään", tokasin luuriin, kaverini Hessun kysymykseen. Tiesin
että bensaa on vielä jerryssä ja Pollessa tankki puolillaan. Muuten olin varautunut tulevaan päivään, ajokamat odotti
eteisen lattialla ja kännykkä ladattu yön aikana. Mikään ei voi mennä pieleen ja vannoutunut Pollefani ei ainakaan
epäile laitteen reistailevan - kuljettajasta puhumattakaan.
Aamuaskareet meni sutjakasti ja olin jo kolmessa vartissa mönkijän selässä. Laskin vielä rengaspaineet kolmeen sataan grammaan,
koska tiesin että menemme rypemään suolle, ilman pitempiä tiesiirtymiä. Treffattiin Hessun kanssa sovitussa paikassa juuri
ennen kuin kello kymmentä löi. Hessu oli varautunut oikein kunnolla, olihan hänellä mönkijäänsä sidottu kapsäkki, jossa
kuulemma vaihtokamppeet. Minun vaatevarustus rajoittui vaihtokäsineihin. "Eiköhän kanis tuon kanna" irvailin, jos ei ota ei
annakaan. Siinä vielä ennen starttia pieni turina päivän reitistä, lähinnä pläni mihin ensiksi mennään.
"Tiesitkö, että hirvestys on alkanut", Hessu kysyi ensimmäisellä stopilla. "Ai kuinka niin?", vastailin toki tietäväisenä.
"No ku minä tuossa sun perässäs ajaessa kiinnitin yhteen asiaan huomiota, kun sää tuossa edellä ajoit tuon hirvenpaskakasan yli."
"Älä, ihanko tosi. En mä kyllä mitään tuntenu, saati huomannu. Olisinhan minä silloin vähän siinä kohti suttauttanut ja
syöttänyt sulle sitä itteään", vastailin. Tämä on juuri sitä kaverusten keskeistä kevyttä kenttäkettuilua, en mää nyt ihan
ehkä tosissaan...
Mun setäni on muuten hirviporukassa, ja hän on pariin otteeseen jo kysellyt tulevalle jahtikaudelle mönkkäriäni lainaan, joko kuskilla
tai ilman. Taksa on selvä, kilo per kilometri. Minusta ihan käypä hinta. Ai että, jos tuo ei olisi mennyt läpi, kuinka
mukava olisikaan lähteä hirvimiehiä härnäämään ja "raivaamaan tietä" kun he jostain suolta kaadettua hirveä vetävät neljästään
Hiluksille. Siis mallia vetäkää vaan keskenänne, minä voin näyttää tietä, mutta vetokoukkua en lainaa. Tosin tuo voisi
olla jo hengellä leikkimistä. Onhan näitä ampumisia raivonpuuskassa ennenkin tapahtunut.
Tämä ensimmäinen setti meni meiltä molemmilta ihan mallikkaasti, mutta tämän jälkeen alkaakin pientä akrobatiaa vaativa osuus.
Ensinnäkin, parit syvemmän ojat, jonka yli pitäisi päästä ja vielä tukkimatta niitä ojia. Tässä astuu mukaan se luonnon ja
maanomistajien kunnioittaminen. Siitä kun päästään niin sitten onkin pari, tai oikeastaan kolme suosilmää vai suohetekohtaa.
En oikein tiedä mikä ero suosilmäkkeellä ja heteellä on, mutta tiedän molempien olevan ikäviä varsinkin jos laitteet sinne
sukeltavat. Mars matkaan, ja ensimmäinen oja tuli ja meni, tosin se tuskin jäi kummaltakaan huomaamatta. Sen verran vakuuttava
oli meikäläisen hyppy ojan yli, että siinä oli jäädä jälkipolville kerrottavaa. "Sää et taida hallita tuota kaasun käyttöä",
Hessu kuittasi välittömästi tietäen mihin hän voi vetää rajansa aukomisessaan. Laskelmoin väärin vauhdin suhteessa ojan
penkan abstraktiiviseen tangettikulmaan, joka muuten pitää olla radiaaneissa pii, jos sen huomaamatta meinaa ylittää. No
kuiteski, yllätyin siitä äkkipysäyksestä ja horisontaalisesta liikkeen jatkumosta jota näin pyrin havainnollistamaan ja perustelemaan pitkän matikan oppimäärällä.
Pientä puuhastelua kovin amatöörimäinen moka tuotti meille molemmille. Se jää lukijan arvioitavaksi, kummalle se tuotti
sitä mielihyvää. Saatiin kuin saatiinkin laite ojasta ylös, kiinalainen vinssi hoiti hommansa hyvin, ja se penkkakin
pysyi kuosissaan. Hessu sai Kanin loikkaamaan kuin miten se oppikirjan mukaan pitää mennäkin. Olihan siinä sentään
nähty, miten käy kun laitteita liikaa varoo ja säästelee - tulee äkkistoppi. Siinä kroppaani ja hieman kolhiintunutta
omaatuntoani arvioiessani yritin keksiä jotain nasevaa sanomista, mutta eipä tullut mieleen, ei.
Oltiin jatkettu eteenpäin, ja tuli toinen jo kyllä tukkoon umpeutunut oja, sen ajoin kaiken varalta pohjia myöten. Niin
teki Hessukin. Hassua muuten huomata että Kanin nokan ylitys on pitempi kuin Pollessa. Mulla ei keula roukannut vastapenkasta
toisin kuin Hessun ylpeyden aihe. Tosin mulla onkin Mudlitet ja maavarakin reilun tuuman suurempi. Näki selvästi, että
Hessu oli kateellinen mun munkeista, mutta varoi sanomasta siitä ääneen. Hän kun oli visuuksissaan ostanut laitteensa
vakiokumeilla. Myöhemmin kyllä myönsi tehneen virheen.
Snorkkelia ja räpylöitä voi tarvia seuraavaksi, sillä kyseessä on sukelluskurssin alkeet. "Olisinko halukas kiitämään vedessä
kuten kalat? Sukellus antaa sinulle tämän mahdollisuuden ja paljon muita uusia kokemuksia. Jo ensimmäisellä kurssisukelluksella
kohtaat vedenalaisen maailman kaikki ihanuudet", luki tuossa lomakohteen esittelyvihkosessa. En niinkään niistä koralleista
tiedä, mutta sen tiedän kuinka isotöinen on putsata mönkijä "sukelluksen" jälkeen. Olin edelleen vetovastuussa, ja menin
rohkeasti kohti vedenalaista maailmaa, ensimmäinen ja toinen märkä meni ok, mutta kolmannessa alkoi olla jo totiset paikat.
Sutata kun siinä ei kestä, mudit kyllä tekee reijän tantereeseen heti ja se on sitten siinä. Se kuitenkin meni pienen
suostuttelun avulla ja kuivana säilyin. Kunnes...
Kanissahan on tunnetusti hieman laiskasti toimiva etuperän lukko, toinen eturengashan vetää, mutta toiseen välittyy voima
riippuen kuun ja kaasun asennosta. Niin olen ainakin eräällä mönkijäkeskustelufoorumilla oppinut. Nyt nähtiin tämäkin käytännössä.
Ai että, kuinka pollemies nautti vuorostaan. Osta Polle, niin ei tarvitse katua. Hessulla oli jo ekassa rommakossa ongelmia,
toki pitänee totuuden nimissä kyllä haukkua niitä Kanin orkkiskumejakin, ne on ennemminkin katulailliset kuin -laittomat renkaat.
Kuitenkin hän siitä yli pääsi, mutta sitten alkoikin hankaluudet. Toisessa kohdassa laite uppos kuin berserkkerin kirves
kirkonmiehen kaaliin. Oikeesti nyt tarvittiin jo tuota jumalan voimat omaavaa supersankaria. Onnistuin itse tekemään
kivat reiät johon Hessu onnellisen tietämättä ajoi, kun urat oli jo ruskeaksi värjääntyneellä vedellä täyttyneet. Ja a'vot sukelluskurssin
ensimmäinen oppimäärä on täytetty!
No tämä melkein Berserkkeri Polariksineen tuli nyt apuun, ja Kani lähti kuin purkka tukasta. Kanin mukana silmäkkeestä lähti
muutama repullinen mitä lie suomuurainta, joka oli sitonut keltakoppelon visusti luonnonhelmaan. Kolmatta silmää ei suostutteluistani
huolimatta Hessu suostunut ajamaan, sillä siihen se olisi viimeistään hukkunut, ja sitä sukelluskorttia hermopaineentasausmittarin
lisäksi tarvittu. Kani muuten röplättää aika lailla samallalailla pakoputken pää vedenalla kuin Pollekin.
Loppumatkallakin sattui ja tapahtui, mutta toistaiseksi emme ole kumpikaan hyljänneet tätä - sanoisinko monitahoista harrastusta
samalla kun yritän löytää keinoja rahoittaakseni eiku rauhoittaakseni talveksi telasarjan hankintaa. Mitä tästä muuten opimme?
Ei yhtikäs mitään, vaikka kutakuinkin etukäteen tietää ja jopa joskus ymmärtää, että jotkut paikat voi kiertää, niin silti
on mentävä siitä mistä ura on matalin. Vaikka pohjan(maan) kautta.
Eips muuta taas kun lukemisiin ja ajelkaa turvallisesti ja pysykää luvatulla maalla, näin ikäänkuin raamattua lainatakseni.
-Jale
